| 16. Joulukuu 2009
Raportti:Minulta kysyttiin, kun tulin pelistä kotiin: "Isä, hävisittekö te taas?"
Sain sanottua, että tuli tasapeli vaikka se tuntui tappiolta.
Päivän toiseen koitokseen kaikkien piti olla jo hereillä, eka maali saatiin nopeasti taululle. Peli oli varsin tasainen alusta loppuun saakka. Toisinaan Delfiinit hyökkäsivät liian innokkaasti ja se kostautui vastahyökkäyksinä joista RoPo sitten viimeisteli. RoPo:lla oli mukana pari "tulevan saapumiserän" peluria jotka kirjauttivat pöytäkirjaan 3+2 ja 2+0. Joku oli kuullut junnujen veistelevän ettei peli olle sen kummempaa kuin "heidän peleissään".
Peli oli melko siistiä (ei jäähyjä) peruspelaamista vaikka oli turnauksen viimeinen ottelu. Seuraavaa koitosta varten pitää kuitenkin puolustuspelaamista parantaa jotta kuudella tehdyllä saa täydet pisteet. Nyt olemme lohkomme toiseksi eniten maaleja päästänyt joukkue sekä kolmanneksi eniten maaleja tehnyt joukkue. (Samaa oli Nipper pohtinut sarjataulukko-topikissa) Sarjasijoitus lienee toiseksi viimeinen. Kaiken kaikkiaan liike oli nyt hyvällä tasolla mutta taktista puolta rukkaamaalla saadaan tasoa vielä nostettua ja pisteitä kerättyä.
Makusilli Jannelle.
Kokoonpano:
maalissa: Nipper
pakit: Juke-Kake, Mäksy-Arska
ketjut: Juha - Tinke - Sampo - Jussi-Vesku - Jukka - Janne
Tilastot:
1. erä
0:48 1-0 Tinke (Juke)
9:08 1-1 RoPo
10:10 1-2 RoPo
12:33 2-2 Sampo (Jukka)
2. erä
15:44 2-3 RoPo
17:28 2-4 RoPo
18:43 3-4 Janne (Vesku)
22:14 4-4 Jussi (Juke)
3. erä
34:04 5-4 Juha
40:02 5-5 RoPo
40:36 6-5 Jussi (Vesku)
43:56 6-6 RoPo
Oikeutta jakoivat: Toni Malinen ja Atte Lahtinen
Hits: 0
Kommentit (0)

Kirjoita Kommentti
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|






