| 16. Lokakuu 2009
Merkkejä paremmasta
Ensimmäisessä pelissä ongelmia tuotti viimeistely. Siltä osin tilanne parani huomattavasti toisessa pelissä. Useimmiten seitsemänkin maalia riittää jo voittoon... Omiin virheisiin ja riittämättömään tarkkuuteen kuitenkin kaaduttiin toistamiseen.
Omasta virheestä vastustaja kuittasi heti johtoon 12 sekunnin pelin jälkeen. Ensimmäisessä erässä taisteltiin kuitenkin tasoihin, ja johtoonkin päästiin. Mahdollisesti viikonlopun hienoin maalikin nähtiin ensimmäisessä erässä. Delfiinit syöttelivät koko kentän poikki, vastustajan puolustus halki-poikki-ja-pinoon ja kuvion päätteeksi vielä kaukaa aivan laidan vierestä pallo yläkulmaan! Tämä ei kuitenkaan riittänyt kantamaan peliämme suurempaan lentoon. Kaverit kuittasivat ekan erän tasoihin.
Toinen erä toikin sitten ottelun ratkaisun. Meidän kannalta se oli synkkä, erätappio luvuin 1-5. Pelin puoliväliä lähestyttäessä tulos oli vielä 5-6, mutta sitten erän alun synkkä 40 sekunttinen sai jatkoa erän lopun synkästä 4 minuuttisesta... Kolmas erä meni taas tasoihin 2-2. Surullisen kuuluisaan toiseen erään tyssäsi siis tämä peli meidän osalta.
Makusillipurkki jäi avaamatta kauden ensimmäisen turneen jälkeen. Säästetään ne seuraaviin peleihin, joissa Dolphins varmasti esittää parempaa ilmettä.
Tilastot:
Juke 3+2
Tinke 2+1
Jupe 1+2
Samuli 1+0
Sampo 0+1
1. erä
0.12 0-1
1.18 Jupe 2min (mailaan lyöminen)
4.12 0-2
5.33 1-2 Juke
6.23 1-3
6.50 2-3 Tinke (Juke)
10.16 3-3 Samuli (Juke)
11.13 4-3 Tinke (Sampo)
12.14 4-4
2. erä
16.36 4-5
17.18 4-6
20.52 5-6 Juke (Jupe)
23.20 5-7
25.54 5-8
27.42 5-9
28.49 PirHi 2min (vaarallinen peli)
3. erä
31.21 6-9 Jupe (Tinke)
31.31 6-10
34.23 7-10 Juke (Jupe)
37.32 7-11
Keskustelut ottelusta foorumin puolella.

| < Edellinen | Seuraava > |
|---|






