02. Huhtikuu 2009
Kurssin kääntöOmilla vahvuuksilla ja peruspelillä voittoon.
Viimeiseen turnaukseen lähdettiin seuraavista asetelmista:
- Sarjan kärjessä puhtaalla pelillä GHB, vain hävittävää
- Toisella ja kolmannella sijalla EPa II ja Dolphins, voitettava jos mielii karsintapeleihin
Me olimme neljä pistettä GHB:tä jäljessä ja pisteen EPaa perässä.
Ennen tätä toiseksi viimeistä peliä koppiin kiiri tieto, että Punakone, joka oli meitä pari pinnaa jäljessä, oli voittanut molemmat pelinsä ja kärkkyi siis meidän päänahkaa. Kaiken lisäksi kuulimme myös, että EPan ja GHB:n välinen ottelu on kääntymässä, ehkä yllättäen, EPalle. Ja sitä pääsimme todistamaankin ennen oman pelimme alkua. Tämä asetti meidät käytännössä tilanteeseen, jossa ainut elinehto oli kaksi voittoa. Yksikin tappio ja olisimme voineet tippua neljänsiksi. Ei sillä toki merkitystä olisi ollut, kun vain kaksi ensimmäistä sijoitusta merkitsee.
Vahvuutemme oli kauden pohjalukemissa, 1+7, Kake joutui jäämään katsomoon ihan loppumetreillä sairastumisen takia ja Jupekin oli flunssainen. Alkuasetelmat eivät siis olleet ihan parhaat. Mutta tämä taisikin vain auttaa meitä!
Peli alkoi rauhallisesti. Meiltä ihan viisasta, olihan kavereita varmaan tuplaten meihin nähden. Tällä kertaa pidimme palloa hallussa ja siirtelimme enimmäkseen ihan viisaasti ja rauhallisesti. Ei hasardisyöttöjä. Kymmenen minuuttia mentiin 0-0:a, kunnes siirryimme johtoon. Toinen erä meni samalla kaavalla, taululla 3-0 kolmanteen erään.
Ratkaisimme pelin jo alkuvuodesta hyväksi havaitulla kaavalla, vahvalla kolmannen erän alulla. JUJUn numeron 13 hölmöilyt (5+20 min) auttoivat vielä asiaa. Ajassa 36.22 taululla 6-0 ja peli selvä. Kaverit saivat ensimmäisen heti perään onnekkaasti maalintakaa meidän pakin jalan kautta. Pallo jaksoi juuri ja juuri kiivetä allekirjoittaneen jalan yli. Hetkeä myöhemmin kaverit onnistuivat oikeasti maalinteossa heidän ehkä parhaimmalla hyökkäyksellään. Taululla kuitenkin 7-2 ja peli selvä.
Katso video: parhaat delfiinihetket
Viisaasti, rauhallisesti ja ennen kaikkea omaa peliä pelaten hoidimme tämän tärkeän ottelun. Ottelun johon olisimme voineet lähteä takki auki. Ja nyt jyvä oli paremmin kohdillaan kuin viimeksi. Toki vieläkin jäi moni hyvä paikka viimeistelemättä loppuun asti.
Makusillit koko porukalle! ![]()
Maalissa: Nipper
Kentällä: Sampo, Tommi, Jupe, Juke, Mäksy, Arska, Jukka
1. erä
10.38 1-0 Juke (Jupe)
2. erä
16.20 2-0 Jukka (Sampo)
22.35 3-0 Jukka (Sampo)
23.47 JUJU 2min (syy 73)
3. erä
31.01 4-0 rl Jupe
32.44 JUJU #13 5+20min (syy 67 ja 69?)
35.12 5-0 yv Sampo (Jupe)
36.22 6-0 yv Tommi (Sampo)
36.31 6-1 av
41.31 7-1 Juke
42.58 7-2





Pöytäkirja


