[AJS] NOPS II - Dolphins 4-4 (3-1, 1-0, 0-3)

Tulosta PDF
Tahmeaa, tosi tahmeaa... osa 2
...kuitenkin ilman tappioita edelleen


"Helpon" viikonlopun toinen peli osoittautui yhtä tahmeaksi kuin edellinenkin. Lentävästä lähdöstä huolimatta kaveri onnistui nousemaan jopa 4-1 johtoon ennen kuin heräsimme. Yli puolituntia olimme ilman maaleja, se kertonee kaiken tarpeellisen.

Aivan kuten kauden ekassakin pelissä, jolloin vastassa oli myös NOPS II ja tuloksena tasapeli, ja aivan kuin päivän ensimmäisessä pelissä paikkoja oli vaikka kuinka, mutta viimeistelyä ei. Kaverin molari pelasi hyvin ja otti pari haamuakin kiinni.

Tällä kertaa otimme jopa kaksi erää kuokkaan. Tilanne joka edellisen kerran tapahtui 20.12.2008.
Jälleen pelistä jäi kuitenkin kohtuullisen hyvä maku...lopulta. Vahvan kolmannen erän myötä nousimme tasoihin ja nyt aikaa jäi jopa voittomaalin tasoitukseen. Ja taisi siihen pari paikkaankin olla, mutta kun ei niin ei. Aivan lopussa annoimme kavereille tilaisuuden hakea voittoa, mutta onneksi hekään eivät siinä onnistuneet.

Viikonlopun lopputulemana oli se, että mikään ei muuttunut. Ennen viikonloppua EPa otti kuokkaan Punakoneelta ja antoi meille mahdollisuuden nousta sarjassa toiseksi, mutta näiden kahden tasurin myötä olemme edelleen pisteen perässä ja kolmansina. Eikä neljäntenä oleva Punakonekaan ole meistä kuin kahden pisteen päässä.

Näillä mietteillä ja pirusti paremmalla sykkeellä ja liikkeellä täytyy lähteä viikon päästä sarjan viimeiseen turnaukseen! Tsemppiä joka jätkälle! Ja hei, tappioton putki on nyt jo kahdeksan ottelua, minkä täytyy olla seuran ennätys!!  peukut ylös

Maalissa Nipper
Kentällä Vesku, Sampo, Tommi, Jupe, Kake, Tinke, Juke, Mäksy

1. erä
0.14 0-1 Tinke
2.01 1-1
3.32 2-1
5.17 3-1

11.32 2min Vesku (mailaan lyöminen tai potkaiseminen)

2. erä
17.08 4-1

3. erä
32.24 4-2 Juke (Jupe)
36.45 2min (työntäminen)
36.54 4-3 yv Tinke (Juke)
41.57 4-4 Juke (Tinke)
44.30 2min Tommi
(mailaan lyöminen tai potkaiseminen)

Pöytäkirja
Hits: 45
Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita Kommentti
smaller | bigger

busy