22. Maaliskuu 2009
Tahmeaa...
...mutta tappiotonta
Ennakolta tämän viikonlopun turnee piti olla se helpoin koitos... Ennen peliä puhuttu "pahin vastustaja olemme itse" piti paikkansa. Takin ei ainakaan pitänyt olla auki, mutta liike ja välillä vähän tahtokin oli kovin vähissä.
Päivälleen kuukauden mittainen pelitauko ei ollut hyvästä delfiineille. Sen sijaan vastustajamme SBMR oli kerännyt remmiinsä muutaman vahvistuksen. Allekirjoittaneen aiempien havaintojen mukaan kaverit olivat pelanneet noin seitsemällä pelaajalla kevään muut pelit. Nyt heitä oli toistakymmentä pöytäkirjassa ja pari kenttää taisi olla paikallakin. Eli toki vastassa oli aivan eri SBMR kuin kevään aiemmissa peleissä.
Peli oli enimmäkseen meidän hallussa ja maalipaikkojakin tuli, mutta viimeistely ei ollut kohdillaan. Tolppia oli ainakin yhden käden sormille ja tyhjästä maalistakin päätyseinään meni toiset mokomat. Meidän olisi pitänyt hoitaa peli noin tuloksella 4-10, ainakin... Toisinaan asiat eivät vain mene ihan niin kuin pitäisi.
Pitkästä aikaa kärsimme erätappion ja kahdesti jouduimme nousemaan tasoihin. Viimeistely ja onni eivät tällä kertaa riittäneet voittoon asti. Toisen erän tasatilanteen jälkeen lähdille hakemaan jälleen vahvaa kolmatta erää ja voittoa, mutta toisin kävi. Kuuluisa musta pari minuuttinen osui kolmanne erän alkuun ja seisovin jaloin katsoimme osaako kaveri viimeistellä.
Loppujen lopuksi pelistä jäi kuitenkin hyvä maku, koska viime hetken tasoitusmaali, kuudella pelaajalla, tuntui todella hyvältä. Piste pelastettiin ja vähintään lähihistorian pisin tappioton putki sai jatkoa. Nyt siis jo seitsemän peliä ilman tappioita. Viimeisen erän tsempistä ja taistelusta makusillit koko porukalle!
Maalissa Nipper
Kentällä Vesku, Sampo, Tommi, Jupe, Kake, Tinke, Juke, Mäksy, Jukka
1. erä
3.42 1-0
7.12 2-0
9.30 2-1 Tinke (Juke)
2. erä
17.16 2min Tinke (korkeamaila)
22.41 2-2 Jupe (Tinke)
3. erä
30.52 3-2
32.59 4-2
39.33 4-3 Jupe (Vesku)
44.42 4-4 Vesku (Juke) (ilman maalivahtia)





Pöytäkirja


