16. Elokuu 2007
Raportti: Niin pelaa kuin reenaa
Kahdeksalla ukolla lähdettiin peruuttelemaan ja annettiin vastustalle 0-4 eteen aikaan 9.09. Karvattiin myötäkarvaan näennäisesti ja annettiin vastustajalle tilaa ja he tekivät paikoista maaleja. Tiedä siteen olisi edes Tuukka Rask pitänyt lukemia tasaisempina, Nikolle ei sattunut ihan paras päivä mutta pääsyy tappioon oli siinä että pelattiin huonommin kuin vastustaja.
Kaikesta huolimatta välillä peli/yritys oli hyvää, mutta välillä aivan luokatonta. Ei voida sanoa, että kunto olisi pettänyt koska loppussa saatiin painostettua peliä vastustajan päähän. Tuttuun tapaan sudittiin palloa yli vastustajan maalin, mutta toisaalta maalejakin saatiin tehtyä seitsemän. Voidaan olettaa että peli olisi pysynyt paremmin hallussa jos jalkeilla olisi ollut kaksi viisikkoa.
Tällä tekemisellä saadaan loppukaudesta jännittävä ja jokaisesta pelistä tärkeä. Ukkoja oli paljon poissa ja osa heistä ilmoittanut ettei pääse paikalle. Juke oli vähän sitä mieltä että tämä tappio laitetaan niiden syyksi jotka eivät ole imoittaneet etteivät pääse paikalle. Se on selvää että aina ei pääse osallistumaan joukkueen tapahtumiin. Kuitenkin pitää kunnioittaa muita sen verran, että ilmoittaa jos ei pääse (kuten on sovittu). Neljä reeneissä ja kahdeksan pelissä on liian vähän.
Ai niin, makusilli jäi antamatta. Tällä kertaa se kuuluu Jukelle.
Tilastot:
Järvinen 3 +1
Mäenpää 2+1
Ojala T. 1+1
Reijonen 1+1
Huitti 0+1
Maalissa Niko Ojala
1. erä
1:05 0-1 Kemppainen (Hautamäki)
3:08 0-2 Kemppainen (Niloson)
5:15 0-3 Niloson
9:09 0-4 Ruohonen J (Nevala)
9:26 1-4 Mäenpää (Reijonen)
10:09 2min Hännikäinen (61)
14:47 2-4 Järvinen (Ojala T.)
2. erä
16:11 2-5 Nietula (Kemppainen)
20:12 3-5 Reijonen (Mäenpää) video
23:52 3-6 Niloson (Kemppainen)
24:08 3-7 Punta ( Ruohonen J)
27:19 4-7 Ojala T. (Järvinen)
28:08 5-7 Järvinen (Reijonen)
28:44 5-8 Nevala (Ruohonen J)
3. erä
31:48 2min Mäenpää (86)
33:08 5-9 Savolainen (Hautamäki)
37:15 5-10 Ojala (Niloson)
39:09 6-10 Mäenpää (Huitti)
41:01 7-10 Järvinen
Tuomarit: Seppo Markkanen ja Kari Mikkonen






