30. Huhtikuu 2009
No niin, nyt meillä on kymmenen kautta takana (huippu)salibandyä. Kohta ollaan pojat teini-iässä.Jotain (muutakin kuin sarjatason lasku) oli tapahtunut kesän aikana. Kaikessa tekemisessä oli positiivinen henki. KooVee:n IV tarjosi jälleen hyvä kumppanin tiistain reenivuorolle. Kiitos!
Sarjaan lähdettiin lähes samalla porukalla kuin edelliskauteen. Pari jantteria päätti vaihtaa seuraa ja tilalle saatiin pari hyvää tyyppiä jolla myös jalat ja kädet kävivät vikkelästi. Kauden suurin juttu oli kuitenkin oma peli siis se kuinka koko viisikko ja pallo liikkuu. Arvioni mukaan asenne ratkaisee tällä tasolla 50% kun edes vähän osaa pelata ja tällä kaudella löytyi myös asennetta. Syksyllä kauden avausturnauksessa päästiin heti pisteiden makuun ja positiivinen virtaus lähti liikkelle. Syyskauteen mahtui tosin monelaista pelaamista.
Syksyn arviot löytyy myös: Dolphinsin joulumanteli 2008
Uusi vuosi 2009 ja Dolphins oli kuin toinen joukkue. Me päästiin pelaamaan 6-divarin alempaa jatkosarjaa. Siinä sivussa tehtiin myös seurahistoriaa pelaamalla tappioitta 10 peliä putkeen. Myös se tapa ja taistelu jolla putki saavutetiin oli hienoa, käytännössä jos peli ei ihan kulkenut niin väännettiin vaikka väkisin tasoihin. Kausi huipentui nousukarsintapeliin AriBK:a (AleaRasaa) vastaan jossa tuli niukka tappio. Hyvä jätkät!
Sehän on selvää että koko joukkeella onnistutaan tai epäonnistutaan - toisten nimet ja numerot jäävät vain paremmin historian kirjoihin. Eli kaikki olivat hyviä. Saattaa olla että en muista oliko eka kerta, mutta tällä kaudella meidän kapteeni voitti jatkosarjan (ajs) pistepörssin joka lienee myös seurahistoriaa. Nipperi oli maalilla sellainen muuri että nyt voidaan pelaajakorttiinkin päivittää tiedoksi "ainoa ja paras maalivahti". Kauden tulokkaaksi on valittu yhdessä tuumin Jupe ja Sampo.
Taisi porukka luulla että vain 7 ekaa ukkoa mahtuu kokoonpanoon koska monet pelit pelattiiin 7 ukolla. Jos joku pelimieheksikin itseään tituleeraava haluaa kruunata uransa liittymällä Dolphinsin porukkaan ensikaudelle, tule tryoutille reeneihin toukokuussa (Kaukajärvi, 3-kenttä, tiistaisin klo 21).
Reenivuoro on toukokuun loppuun ja siitä sitten jatketaan omatoimista reeniä ja pikkuhiljaa valmistaudutaan tulevaan kauteen. Saunailta on tietty vielä pitämättä. Toivotaan että Leppänen arpoo meidät ensi kaudeksi paikallislohkoon koska tämän ikäinen porukka ei enää nauti turnausmatkoista. Jos et ole tietoinen seuramme kunniakkaasta historiasta kannttaa käydä kurkkaamassa historia-osio. Sieltä löytyy tarinaa Aussi-pelistä ja jatkoa seuraa. Kirjoittelen seuran salibandy historiikin sekä tarinaa esihistoriallliselta jääkiekko ajalta joskus myöhemmin.
Klara vappen!

| < Edellinen | Seuraava > |
|---|



